Korona teki mökkikuumeen todeksi
"Kalliolle kukkulalle, rakennan minä kotini.." raikaa laulu. Pitkäksi venynyt talvi on saanut myös omat ideanystyräni liikkeelle ja pohdittavaa on riittänyt, mitä sitä tulevana kesänä mökillä toteuttaisi.
Tässä blogissa siis keskityn tulevan kesän rantasaunan rakennusprojektiin, mutta valoitan teitä lukijoita ensin, että mistä sitä oikein lähdettiin liikkeelle.
Kallion laelta laskeudutaan rantaan, jossa on alkuperäinen todella vanha "juppi"-laituri.
Mutta niin sitä seisoin keskellä saarta, joka oli vuosien aikana kasvanut sen verran umpeen, että tie oli päästy rakentamaan saareen. Näin niin ison potentiaalin paikassa, että jätin tarjouksen samoin tein ja kaupat tehtiin jo ennen juhannusta.
Näkymä järveltä mökille. |
Edes ensimmäisenä kesänä en jäänyt toimettomaksi. Pientä pintaremonttiahan täytyi heti päästä tekemään sekä saada lisää parkkitilaa mökin pihaan. Ehdin onneksi ihailla luonnon kauneutta, pesiviä lintuja ja joutsenpariskunnan elämää. Tervetuloa mukaan tälle matkalle seuraamaan miten unelmieni rantasauna valmistuu.
Kommentit
Lähetä kommentti